Tulosta

Itkoset jäljittämään ja tutkailemaan omaa sukuaan

 

Hannu Itkonen

Yhteisöt huolehtivat jatkuvuudestaan monin tavoin. Mitä kiinteämmästä yhteisöstä on kysymys, niin sitä tiheämpää on myös vuorovaikutus. Perheessä yhteydenpitoa harjoitetaan päivittäin. Kaukaisempiin sukulaisiin ollaan kontakteissa harvemmin.

Mikä sitten synnyttää yhteisöllisyyttä? Elämänkulussamme sosiaalistumme ja kiinnitymme aluksi lähiyhteisöihin, joista perhe on tavanomaisen elämänpiirimme. Varttuessamme myös lähisukulaiset tulevat tutuiksi. Ennen vanhaan sukujen merkitys oli sikäli olennaisempi, että vähäisen alueellisen liikkuvuuden oloissa sukulaiset löytyivät läheltä ja jopa samalta paikkakunnalta.

Moderniin yhteiskuntaan siirtyminen on merkinnyt sukulaissuhteiden muutosta. Liikkuvuuden myötä lähisukulaisetkin saattavat elää satojen kilometrien päässä ja yhä useammin myös ulkomailla. Yhteydenpito sukulaisiin on näin muuttanut muotoaan. Sukulaissuhteiden muutokseen vaikuttavat myös perhekokojen pieneneminen sekä uusperheiden yleistyminen. Kyseiset seikat vaikuttavat eittämättä sukulaissuhteiden kiinteyteen. Ihmisten suhteiden kirjo on entistä kirjavampi.

Nykyisen yhteiskuntamuodon tutkijat ovat nimenneet jälkimoderniksi. Aikakautta luonnehtii entisenlaisen perinteen merkityksen oheneminen ja siitä seuraava yksilöllistyminen. Tämä ilmiö puolestaan on synnyttänyt vastareaktiona tietynlaista yhteisöllisyyden kaipuuta, mikä ilmenee muun muassa perinneharrastuksena ja sukututkimuksena. Myös pohdinnat omista juurista ovat yleistyneet. Menneisyyden jäljittäminen on itsen paikantamista nykyisyyteen sekä suuntaamista tulevaisuuteen. Kyse on siten oman identiteetin rakennustyöstä.

Edellä esitetyt muutokset ovat osaltaan vaikuttaneet myös Itkosten tekemisiin. Vuonna 1983 aktiiviset Itkoset kutsuivat sukulaisia Leppävirralle suvun perustavaan kokoukseen. Sukukunta tuli perustetuksi ja sen tarkoitukseksi määritettiin suvun vaiheiden ja historian selvittäminen, sukuperinteiden vaaliminen sekä jäsenten yhteenkuuluvuuden tunteen vaaliminen. Sukukunnan nettisivuilta voi lukea, millaisin toimin tavoitteisiin pyritään.

Yhteisöjen säilyminen elinvoimaisena edellyttää uusien toimintojen virittelyä. Sukukunnan hallitus päätti maaliskuun alussa pitämässään kokouksessa kahdesta uudesta toimesta. Ensinnä päätettiin toteuttaa kirjoituskilpailu, joiden tekstien tulee liittyä jollakin tavoin Itkosten suvun vaiheisiin. Kirjoituskilpailusta löytyy tarkempaa tietoa sukukunnan nettisivuilta. Toinen toimi, johon päätettiin ryhtyä, on blogikirjoitusten julkaiseminen sukukunnan sivuilla. Tämä teksti avaa kirjoitusten sarjan. Halukkaat blogin kirjoittajat voivat toimittaa tekstejään osoitteeseen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Blogien toimittamisesta ja sukukunnan sivuille siirtämisestä vastaavat Hannu Itkonen ja Seija Planman.

Sukukunnan hallitus toivoo, että Itkoset innostuisivat osallistumaan sekä kirjoituskilpailuun että kirjoittelemaan blogitekstejä. Mikäli kirjoituskilpailuun lähetetään riittävästi tekstejä, sukukunnan hallitus pohtii mahdollisen julkaisun tuottamista. Kirjoituskilpailun ja blogikirjoitusten toivotaan hyödyttävän Itkosten suvun jäljitystyötä ja oman suvun vaiheiden tutkailua.

**

Kirjoittaja on liikuntasosiologian professori ja Itkosten sukukunnan hallituksen jäsen. Vuonna 1983 hän osallistui sukukunnan perustavaan kokoukseen.